Tervola

Tervola on noin 3000 asukkaan luonnonkaunis ja vireä kunta Lapin lounaisosassa Tornion, Kemin ja Rovaniemen kaupunkien keskellä. Kunnan läpi virtaava Kemijoki on tuonut asukkaille vaurautta jo vuosituhansien ajan ja tervolalaisilla onkin perintönään tekemisen kulttuuri. Tervola on toimiva ja viihtyisä paikka asua, yrittää ja nauttia hyvästä elämästä.

 

Tervola pähkinänkuoressa

* perustettu vuonna 1867
* asukkaita 3.001 (väkiluku 31.12.2019)
* veroprosentti 20,00

Kunnan sijainti

Tervolan kunta sijaitsee teollistuneella ja voimakasta vientiteollisuutta harjoittavalla Kemi-Tornion talousalueella. Kunnan hallinnolliset yhteydet suuntautuvat Kemin, Tornion ja Rovaniemen kaupunkeihin, joissa sijaitsevat valtion alueviranomaisten palvelut.

Kunta rajoittuu etelässä Keminmaan ja Simon kuntiin, lännessä Tornion kaupunkiin, pohjoisessa Rovaniemen kaupunkiin, idässä Ranuan kuntaan ja luoteessa Ylitornion kuntaan. Kunnan kokonaispinta ala on 1.592 neliökilometriä.
Kunnan halki virtaavan Kemijoen ja myös sen sivujokien varsilla on alavaa maanviljelysaluetta, josta maa jatkuu loivasti kumpuillen kunnan rajoilla oleviin vaaroihin.

Tervolassa toimialoittain eniten työllistävät terveys- ja sosiaalipalvelut (167 tp), maa-, metsä- ja kalatalous (148 tp) ja teollisuus (140 tp). Maa-, metsä- ja kalatalouden työpaikkojen osuus on Tervolassa merkittävä, sillä niiden osuus työpaikoista vuonna 2017 oli Tervolassa 15,7 %, Lapissa 4,2 % ja koko maassa 2,9 %. Teollisuuden osuus työpaikoista vuonna 2017 oli Tervolassa 14,9 %, Lapissa 9,6 % ja koko maassa 12,8 %.

Maa- ja metsätalous pysyy suunnittelukaudella merkittävänä elinkeinona. Perinteisten tuotantosuuntien, lypsykarjatalouden, naudanlihan tuotannon, lammastalouden ja metsätalouden rinnalle kehitetään muun muassa elintarvikkeiden jatkojalostusta, greencare hoivapalveluita, maaseutumatkailua, bioenergia- ja tuulivoimatuotantoa ja kokonaan uusia tuotannonaloja, joista esimerkkinä ovat kuntaan syntyneet ja muuttamassa olevat yrtti- ja luonnontuotteita jalostavat yritykset. 

Voit lukea lisää ja ajankohtaiset kuntakuulumiset Tervolan kunnan kotisivuilta.