Tervetuloa kotisivuille

Facebook-sivun näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
PDF-tiedostoKyläPostia 1-2024.docx.pdf (368 kB)
Ohessa uusin KyläPostia 1-2024. Klikkaa linkkiä niin pääset lukemaan

 

Paakkolan kyläyhdistys toimii aktiivisesti toiminta-alueensa kylien, Paakkolan ja Ylipaakkolan ,asukkaiden yhteishengen ja viihtyvyyden edistämiseksi. Vuosi 2024 on kyläyhdistyksen 40. varsinainen toimintavuosi ja sen perustamisesta yhdistyksenä tulee kuluneeksi 28 vuotta.  Kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää toiminta-alueensa asukkaiden yhteistyötä, vaalia kulttuuriperintöä ja edistää vakinaisten ja osa-aikaisten asukkaiden viihtyvyyttä ja elinoloja. Tarkoituksena on myös kannustaa asukkaita yhteistoimintaan sekä tehdä yhteistyötä kunnan ja muiden yhteisöjen kanssa kylän kehittämisessä ja asukkaiden hyvinvoinnin parantamisessa.

Arvot ohjaavat toimintaa:

Asukkaat asuvat kotikylässä. Siksi kyläyhdistyksen tulee toimia kaikkien kyläalueiden, aiheiden, tarpeiden ja ihmisten puolesta, jotta elämä kylässä  sujuu – jopa entistä paremmin. Toimintaamme ohjaavat Suomen Kylät ry:n määrittämät arvot, joihin paikallisyhdistykset luonnollisesti sitoutuvat ja ne on sanoitettu yhdistykseen sopiviksi kulmakiviksi. Kylän väki arvioi ja mittaa, toimimmeko arvojen mukaisesti.

  • Yhteisöllisyys = yhteenkuuluvuutta ja ryhmään kuulumisen mahdollisuuksia
  • Yhdessä tekeminen = Ryhmä saa aina yhdessä enemmän aikaan kuin yksi ihminen. Yhdessä toimiminen on tärkeää ja hyväksyä erilaiset toimintatavat ja persoonat
  • Paikallisuus = paakkolalainen meininki ja identiteetti; ympäröivä lähiyhteisö ja sen merkitys
  • Luottamus = tunne  ja varmuus siitä, että luotamme toisiimme. Tärkeä turvallisuuden kokemus.
  • Omaehtoisuus = Toiminta ei ole ulkoa ohjattua, into ja kiinnostus lähtee ihmisistä itsestään

Toiminnasta 

Yhdistyksen sääntöjen (27.9.2021,3; PRH) mukaisesti  kyläyhdistys edellä kuvatun tarkoituksensa toteuttamiseksi

  • 1. osallistuu kehittämistyöhön yhteistyössä kylän vakinaisten ja vapaa-ajan asukkaiden, kunnan, yritysten ja muiden yhteisöjen kanssa
  • 2. pyrkii vaikuttamaan toiminta-alueen kannalta myönteiseen kehittämistyöhön ja päätöksentekoon antamalla lausuntoja ja tekemällä aloitteita, anomuksia ja esityksiä
  • 3. järjestää erilaisia tapahtumia, koulutus-, neuvonta- ja tiedotustilaisuuksia ja talkoita edistäen yhteistoimintaa ja osallisuutta
  • 4. voi suunnitella, toimeenpanna ja osallistua paikallisiin ja/tai alueellisiin asukkaiden viihtyvyyttä, hyvinvointia sekä peruspalvelujen säilyttämisen ja kehittämisen edellytyksiä edistäviin hankkeisiin.

Tapahtumia ja toimintaa toteutetaan kyläyhdistyksen toimesta ja myös yhteistyössä Tervolan kunnan, paikallisten yritysten sekä eri järjestöjen kanssa. Uutta toimintaa pyritään kehittämään ja kokeilemaan, jotta kylätalolle saadaan lisää käyttöä toimimaan kyläläisten talona. Toimintavuonna aloitetaan yhdistystapaamiset naapurikylien kyläyhdistysten esim Itä-LänsiKoski & Törmän kylät ry kanssa ja muiden Tervolassa toimivien yhdistysten kanssa sekä tehdään yhteistoimintaa Kivalo-opiston kanssa.

 

Olemme myös some-kanavilla 

Paakkolan kyläyhdisyksen Facebook-ryhmän " Paakkolan kyläyhdistys" löydät  osoitteessa

https://www.facebook.com/groups/1972395023157792

ja koko kylän,  "Paakkolan Kylä" -whatsappryhmä löytyy osoitteessa

https://chat.whatsapp.com/ExKAY6KNnQ02ZiwwACfoSm

 

Kuulemisiin ja Tapaamisiin!

 

 

 

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Paakkolan KyläPostit ja aiemmat kylätiedotteet

PDF-tiedostoKevätPostia 2024.pdf (3.9 MB)
PDF-tiedostoKyläPostia 1-2024.docx.pdf (368 kB)
Kevätkauden kyläpostia
PDF-tiedostoSyyspostia ; Kylätiedote 4-2023.pdf (508 kB)
Syystoimintaa ja ajankohtaista
PDF-tiedostoKesäPostia; Kylätiedote 3-2023.docx.pdf (338 kB)
Kesäistä postia tapahtumista ja toiminnasta
PDF-tiedostoVappupostia 2023.docx.pdf (340 kB)
Vappu
PDF-tiedostoKyläPostia 1-2023.pdf (462 kB)
Ajankohtaista kevätkauden asiaa ja tietoa tapahtumista
PDF-tiedostoKyläPostia 4-2022; 1.12.2022.pdf (481 kB)
Joulukuun tapahtumatietoja ynnä muuta ajankohtaista
PDF-tiedostoKesäPostia; Kylätiedote 2-2022.pdf (389 kB)
Julkaistu 1.6.2022
Ajankohtaista kevätpostia 2022.jpg (266 kB)
Ajankohtaista mm Vappuaattona 30.4 kevätkokous ja Vapputunnelmia, ja Yhteisvastuuilta 11.5 klo 18.00
PDF-tiedostoKyläPostia 1-2022 Paky ry.pdf (466 kB)
Tässäpä uusin Kylä-Postia 1-2022 Tervetuuloa Pilkkeihin la 19.3. klo 11-14
PDF-tiedostoKyläposti 4-2021.pdf (268 kB)
Uusin loppuvuoden kyläposti tässä, ole hvyä!
PDF-tiedostoSyysPostia 3-2021.pdf (259 kB)
SyysPostia luettavaksesi, ole hyvä Jaetaan vkolla 35 myös postilaatikoihin!
PDF-tiedostoMenovinkit heinäkuussa 2021.pdf (175 kB)
Heinäkuun 2021 tapahtumia kootusti
PDF-tiedostoKesäPostia; Kylätiedote 2-2021.docx.pdf (329 kB)
Uusi kylätiedote KesäPostia on nyt luettavissa, ole hvyä!
PDF-tiedostoKyläPostia 1-2021.pdf (323 kB)
Uusin KyläPosti, ole hyvä
PDF-tiedostoPaakkolan kyläyhdistys ry- KYLÄTIEDOTE 3-2020.pdf (296 kB)
PDF-tiedostoKYLÄTIEDOTE 2-2020.pdf (255 kB)
PDF-tiedostoKYLÄTIEDOTE 1-2020.pdf (831 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote 03-2019.pdf (206 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote 02-2019.pdf (132 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote 01-2019.pdf (506 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote_02-2018.pdf (70 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote_01-2018.pdf (456 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote_04-2017.pdf (488 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote 3-2017.pdf (568 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote_2-2017.pdf (124 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote_01-2017.pdf (224 kB)
Kokouskutsu ja Kylätiedote_02-2016.jpg (1.8 MB)

Muut tiedotteet

MS Word -tiedostoLappilaiset Kylät tiedote 5.doc (186 kB)
MS Word -tiedostoLappilaiset Kylät tiedote 4 2020.doc (211 kB)
PDF-tiedostoNopeusrajoituksen asettaminen yhdystielle 19575 Ylipaakkola Tervola.pdf (73 kB)
Nopeusrajoituksen asettaminen yhdystielle19575 Ylipaakkola, Tervola. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tieliikennelain 25 §:n 1 momentin nojalla päättänyt asettaa yhdystielle 19575 Ylipaakkolan kohdalle paikallisen nopeusrajoituksen seuraavasti: Tierekisteriosoite: 19575 / 5 / 6300 - 19575 / 7 / 2500; pituus 2,7 km yleisrajoitus 80 km/h => 60 km/h
MS Word -tiedostoAvoimet Kylät verkossa, tiedote kylille.doc (29 kB)
PDF-tiedostoAnkkuripaikka_2017.pdf (9.3 MB)
PDF-tiedostoKoulutus_Meidän turvallinen kylä_Tervola.pdf (246 kB)
PDF-tiedostoETSINNÄN KOULUTUS JA POLIISIN JOHTAMA TALVIETSINTÄHARJOITUS 3.- 4.2.2017.pdf (74 kB)
Tiedote etsintäkoulutuksesta Tervolassa.

Paakkolan KyläPostit ja aiemmat kylätiedotteet

PDF-tiedostoKyläposti 4-2021.pdf (268 kB)
Uusin loppuvuoden kyläposti tässä, ole hvyä!
PDF-tiedostoSyysPostia 3-2021.pdf (259 kB)
SyysPostia luettavaksesi, ole hyvä Jaetaan vkolla 35 myös postilaatikoihin!
PDF-tiedostoMenovinkit heinäkuussa 2021.pdf (175 kB)
Heinäkuun 2021 tapahtumia kootusti
PDF-tiedostoKesäPostia; Kylätiedote 2-2021.docx.pdf (329 kB)
Uusi kylätiedote KesäPostia on nyt luettavissa, ole hvyä!
PDF-tiedostoKyläPostia 1-2021.pdf (323 kB)
Uusin KyläPosti, ole hyvä
PDF-tiedostoPaakkolan kyläyhdistys ry- KYLÄTIEDOTE 3-2020.pdf (296 kB)
PDF-tiedostoKYLÄTIEDOTE 2-2020.pdf (255 kB)
PDF-tiedostoKYLÄTIEDOTE 1-2020.pdf (831 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote 03-2019.pdf (206 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote 02-2019.pdf (132 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote 01-2019.pdf (506 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote_02-2018.pdf (70 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote_01-2018.pdf (456 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote_04-2017.pdf (488 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote 3-2017.pdf (568 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote_2-2017.pdf (124 kB)
PDF-tiedostoKylätiedote_01-2017.pdf (224 kB)
Kokouskutsu ja Kylätiedote_02-2016.jpg (1.8 MB)